2,4 miljoonaa lehteä
Tammikuu
Tammikuun alussa lähti Botnia Informationin tähän asti isoin projekti painoon. Lehden nimi on Kimpassa. Siinä on 32 sivua ja se ilmestyy vuoden ensimmäisen Pirkka-lehden liitteenä. Pirkkaa jaetaan lähes jokaiseen talouteen, siksi painos on suuri. Koska tilaajana on suomenruotsalainen Kansankäräjät, ei varmastikaan ole yllätys, että lehti sisältää asiaa kielestä! Botnia vastaa sekä lehden sisällöstä että tuotannosta. Lehden laskeuduttua postilaatikkoon, on siis mukavaa luettavaa tiedossa!
 
Muutoksia Pietarsaaressa
Tammikuu
Vuodenvaihteessa organisaatiossamme tapahtui muutamia isompia muutoksia. Peter Appel toimii jälleen toimitusjohtajana vuoden tauon jälkeen. Petra Nylund, joka hoiti toimitusjohtajan virkaa tuona aikana, vähentää töitään antaakseen enemmän aikaa perheelleen. Hän jatkaa yhteistyökumppanina tiimissämme toimien projektijohtajana tietyille avainasiakkaillemme. Johan Svenlin jatkaa artikkeleiden kirjoittajana, ja tulee myös johtamaan osaa projekteista. Susanne Strömberg on uusi suomenkielinen toimittajamme. Hän on kokenut kirjoittaja, joka avustaa säännöllisesti Ilta-Sanomia ja muita Suomen isoimpia aikakausilehtiä.


Muutoksia Vaasassa
Tammikuu
Peter Appel, joka on Botnia Informationin suurin omistaja, on perustanut Vaasaan uuden yhtiön yhdessä Anna Söderlundin ja hänen miehensä Lars Rosenbladin kanssa. Anna on työskennellyt Botnia Informationin lukuun viisi vuotta, Lars vuorostaan päätoimittajana Vasabladet-sanomalehdessä. Botnia Information jatkaa yhteistyötä sekä kansallisten että Pohjois-Pohjanmaan asiakkaidensa kanssa, uuden yhtiön keskittyessä Vaasan energiasektoriin ja heidän markkinointitarpeisiinsa.
 
BOTNIA INFORMATION
on asiakaslehtiin erikoistunut viestintätoimisto, joka vastaa sekä lehtien konseptista että tuotannosta. Sen lisäksi tuotamme lehdistötiedotteita, mainos- ja esitetekstejä sekä journalistisia käännöksiä.
Yksi tärkeimmistä kanavista
Asiakaslehti ei ole mikään tuote-
luettelo. Se on paljon enemmän.
Lue lisää»
Uutiset
Energinen seutu
Vaasan seudulla on Pohjoismaiden suurin energiaklusteri...  Lue lisää»
Painettu kirje on voimissaan
Lähetettyjen kirjeiden määrä kasvaa Euroopassa vuosittain...  Lue lisää»
Katternö vihertää
Jos sinua kiinnostavat kasvisruoka tai vihreän poliitikon...  Lue lisää»
Coastline esittelee Pohjoismaiden suurimman energiaklusterin
Uusi englanninkielinen Coastline on ilmestynyt...  Lue lisää»
The Specialistista löytyy poweria
Joulukuun The Specialist on voimainsa tunnossa...  Lue lisää»

UUTISARKISTO»